Apple Watch -treenarin kaveri

Vuoden 2021 ajan on meillä Foibekartanolla ollut käynnissä Apple Watch 6 -kokeilu, jossa älykelloa on testattu eri käyttötarkoituksissa. Unen ja levon lisäksi olemme paneutuneet kellon eri ominaisuuksiin.  Itse olen testannut älykelloa erityisesti liikkumista motivoivana laitteena. Apple Watch-kokeilussa tarkoituksenani oli saada lisää motivaatiota kuntosaliharrastukseen sekä seurata tarkemmin, miten harjoittelu ja lihasmassa kehittyy.  Hyvin useinhan käy niin, että sitä sokaistuu itse tuloksille.

Kokeilussa Smart Gym-sovellus

Smart Gym-sovelluksen käyttö on helppoa. Alussa sovellukseen syötetään omat tiedot kuten ikä, pituus ja paino. Sovelluksesta löytyy valmiita kuntosaliohjelmia, jotka se muodostaa käyttäjän tavoitteen kuten rasvanpolton, lihasten kasvatuksen tai voimatasojen kehityksen mukaan. Kokeneempi treenaaja voi luoda itse oman ohjelman tai muokata sovelluksessa valmiina olevia omalle keholle sopivammaksi. Jokaisesta sovelluksesta olevasta liikkeestä löytyy animoitu kuva, joka opastaa liikkeen oikeaan suoritustapaan. Alussa liikkeille määritetään sarjat ja painot. Jatkossa sarjoja ja painoja voi päivittää treenin edistymisen mukaan, aivan kuten perinteisessä treenipäiväkirjassakin. Sovellus sopii hyvin niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin treenaajalle. Sovellus tallentaa harjoituksen aikana treenin keston lisäksi sykkeen, poltetut kalorit sekä kuljetun matkan. Näiden arvojen muutosten avulla voi seurata treenipäiväkirjasta omaa edistymistään. Kun omaa kehittymistään voi seurata, innostaa se liikkumaankin enemmän.

Smart Gym-sovellus auttaa kuntoiluajan hallinnassa, sillä se jaksottaa sarjojen lepoajat ja mittaa harjoitteen keston. Oman kokemukseni mukaan sarjojen välinen aika saattaa helposti venyä, jonka vuoksi tämä ominaisuus on hyvä lisä harjoittelua tehostettaessa. Smart Gym-sovelluksessa on helppo lisätä uusia liikkeitä omaan kuntosaliohjelmaan. Kokeilun kautta löytyy ne itselle mieluisimmat harjoitteet. Uusien liikkeiden avulla ohjelmaan saa mukavaa vaihtelua ja treenin mielekkyys säilyy.