Tule meille töihin

Foibekartano on Hyvän elämän yhteisö Vantaan Asolassa, joka tuo iloa ja turvaa ikäihmisten arkeen ja asumiseen. Yhteisössä asuu noin 300 ikäihmistä.

Foibekartanolla työskentelee noin 90 reipasta, iloista ja innovatiivista osaajaa. Suurin osa heistä toimii kolmessa Hyvän elämän palvelutalossamme (tehostettu palveluasuminen) lähihoitajina, Hyvän elämän valmentajina. Muita hyvää elämää tukevia työtehtäviä löytyy esimerkiksi ravintolasta ja hallinnosta sekä siistimisen saralta.

Meillä asenne ratkaisee! Aikaisempi kokemus vanhuspalveluista, ikäihmisten hyvän arjen mahdollistamisesta ja oman työn sekä työyhteisön kehittämisestä katsotaan eduksi. Tärkeintä on, että olet oppimis- ja kehittämismyönteinen.

Tarjoamme merkityksellisen työn mukavassa ja ainutlaatuisessa työyhteisössä kauniissa miljöössä. Me Foibekartanolla autamme toinen toisiamme ja täällä jokainen pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Foibekartanolla pääset kehittämään ja kehittymään. Tarjoamme esimerkiksi monipuolisia koulutuksia työajalla, järjestämme innovointikilpailuja ja teemme aktiivisesti yhteistyötä Työterveyslaitoksen, ammattikorkeakoulujen ja ammattioppilaitosten kanssa. Meillä pääset itse suunnittelemaan työvuorosi ja joustamme elämäntilanteidesi mukaan. Huomioimme jokaisen työntekijän yksilönä ja meillä tukenasi on tiimin rinnalla kyseisen Kotitalon päällikkö. Foibekartanolla jokainen tiimi valitsee keskuudestaan ansioituneen työntekijän ja tämä henkilö palkitaan stipendillä. Panostamme Foibekartanolla henkilökunnan hyvinvointiin. Tarjoamme henkilökunnalle muun muassa viikoittain hyvinvointia tukevaa tekemistä.

Digitaalisuus näkyy vahvasti arjessamme ja edellytämmekin jokaiselta kiinnostusta some-viestintään.
Foibekartanon alueella on myös eläimiä, kuten lampaita ja kanoja, joista huolehdimme yhdessä asukkaidemme kanssa.

Foibekartano on savuton työpaikka.
 

Avoimet työpaikat:

Hyvän elämän valmentaja (sairaanhoitaja)

Hyvän elämän valmentaja (lähihoitaja)

Kokki/keittiöapulainen

Joukkoomme mahtuu aina lisää hyviä tyyppejä. Täytä rohkeasti alla oleva avoin työhakemus. Liitä mukaan CV:si.

AVOIN TYÖHAKEMUS


Mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistehtävistä ikäihmisten parissa, ota yhteys:

Hyvän elämän koordinaattori
Nadja Liimatta
050 597 3131

Työntekijätarinoita

Olli Vanonen, Hyvän elämän valmentaja

Elina Mielonen, Hyvän elämän valmentaja

Merles Teuli, Hyvän Elämän valmentaja

Kirsi Virta, Hyvän elämän tiimivalmentaja, Hyvän elämän kotipalvelu & Hyvinvointihotelli

Kirsi aloitti Foibekartanolla v. 2006 ja työskentelee nyt Hyvän elämän tiimivalmentajana Hyvän elämän kotipalveluissa, joka tarjoaa koti-, fysioterapia- sekä Hyvinvointihotellin palveluita.. Lisämaustetta työhön tuo työsuojelun varavaltuutettuna toimiminen.  Kirsi on koulutukseltaan lähihoitaja.

Työtehtävät Foibekartanolla ovat monipuolisia ja pystyn vaikuttamaan yhdessä tiimin kanssa paljon siihen, miten ja millä keinoin tuemme asukkaiden hyvää elämää. Kuljemme asukkaiden rinnalla arjessa, huolehdimme arkisista askareista ja kuuntelemme asukkaiden toiveita perustarpeiden turvaamisen lisäksi - tuomme arkeen pieniä elämyksiä. Toiveiden ei tarvitse olla isoja asioita, tärkeää on olla läsnä ja kiinnostunut. Välillä lähdemme vaikka asukkaan kanssa pelaamaan biljardia, jos siltä tuntuu. Huumori on työssäni tärkeää ja välillä saatamme nauraa asukkaiden kanssa mahat kippurassa jostakin arjen kömmähdyksestä.
 
Twiittailen arkisista asioista
Eläminen digimaailmassa ja sosiaalisen median käyttö on osa työtämme, mistä johtuen eri työvälineet ovat tulleet minulle tutuiksi. Pidän Twitterin käytöstä ja twiittailen arkisista puuhistamme. Yritän aina saada twiitin tehtyä siitä näkökulmasta, miten asukas tapahtuman tai tilanteen kokee, vaikkapa sen, kun käymme yhdessä tervehtimässä lampaita.  
 
Tiimissä jokainen voi tuoda esiin omia vahvuuksiaan

Lähiesimiestyö on ollut hyvin antoisaa ja olen saanut haastaa itseäni. Toimin esimerkkinä ja opastan henkilöstöä. Foibekartanolla pitää olla hyvä tiimipelaaja, mutta on myös osattava itse tarttua toimeen ja kantaa vastuu työtehtävistä. Hyvä tiimihenki on sitä, että voimme keskustella asioista ja hakea yhdessä ratkaisuja eri tilanteisiin. Jokainen voi tuoda tiimissä esiin omia vahvuuksiaan ja hyödyntää niitä työssään. Meillä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksi leipoo, toinen lähtee retkille ja kolmas jumppaa asukkaiden kanssa. 
 
Meillä haastetaan ja annetaan mahdollisuuksia kehittää ja kehittyä
Olen saanut Foibekartanolla paljon mahdollisuuksia kouluttautua ja kehittää itseäni, suorittamalla mm.  tuotekehittäjän ja lähiesimiehen ammattitutkinnot, jotka molemmat tukevat hyvin käytännön työtäni. Osana tuotekehittäjän ammattitutkinnon näyttöä olin ideoimassa ja organisoimassa esimerkiksi asukkaille Elämyspolkua, joka pistettiin pystyyn yhtenä keväisenä iltapäivänä. Järjestimme polulla erilaisia toimipisteitä asukkaille, mm. kukkien istutusta, runojen kirjoittamista, kroketin peluuta, tikan heittoa ja saippuakuplien puhallusta. Sen lisäksi herkuteltiin vohveleilla ja päivästä muodostui kaiken kaikkiaan hieno kokemus kaikille.