Julkaistu 3.10.2025

Foibekartanon Sadonkorjuujuhlassa kuulimme kekritietoa asukkaamme Ritva Nordlundin kertomana

Sadonkorjuun ja uuden vuoden juhla

Sadonkorjuun juhlinta on maanviljelyskulttuureiden vanhaa, aurinkovuoden kasvukauteen liittyvää perinnettä. Syksyistä sadonkorjuuta ja siihen ajoittunutta vuodenvaihdetta juhlistettiin eri puolilla Eurooppaa jo esihistoriallisella ajalla. Myöhemmin vanhat rituaalit ja perinteet ovat sekoittuneet kirkollisiin juhlapäiviin ja pyhimyskalenteriin.

Suomessa kekriä vietettiin vuoden suurimpana juhlana satokauden taitekohdassa, kun kasvukauden työt, karjan ulkolaidunnus ja syysteurastukset oli saatettu päätökseen. Ajallisesti kekriä juhlittiin joustavasti Mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän päivän välisenä aikana. Mikkelin päivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä (29.9.) oli talonpojan työkalenterissa sadonkorjuun päätepiste, joka aloitti syksyn ja kekrikauden. Marraskuun 1. päivään sijoittuva pyhäinmiesten päivä (vuodesta 1955 pyhäinpäivä) näyttäytyi kansanperinteessä henkien liikkumisena, työkieltoina sekä keyriksi kutsuttuna vuoden viimeisenä päivänä.

Kukin talo juhlisti kekriä omassa tahdissa, kun sadonkorjuu oli saatu päätökseen. Samassa kylässä kekriä voitiin viettää montakin päivää peräkkäin, aina talo kerrallaan. Oman väen ja palkollisen lisäksi kestittiin paikalle sattuneita vieraita sekä vainajia. Yhteisöllisissä kekrijuhlissa herkuteltiin satokauden antimilla mässäillen. Ylenpalttisella syömisellä pyrittiin takaamaan runsas sato uudelle vuodelle, sillä ruuan loppuminen olisi ollut huono enne. Kekripöydässä nautittiin lampaanpaistia, makkaroita, juureksia, puuroja ja vellejä sekä tuoretta leipää. Juhliin keitettiin myös viinat sekä pantiin oluet. Tulevan viljasadon turvaamiseksi ryypyn otti sellainenkin, joka ei muuten juonut.

Kekripukit ja kekrittäret

Kekrinä leikittiin, laulettiin, pyörittiin piiriä ja kerrottiin tarinoita usean sukupolven voimin. Vuodentaitteen ja sadonkorjuun hedelmällisyyttä korostava juhla oli myös oivallista kosioaikaa. Nuoret leikittelivät pukeutumalla kekripukiksi ja kekrittäriksi, joiden nimitykset vaihtelevat murrealueiden mukaan. Kekripukki puki päälleen nurin käännetyn turkin, johon ripustettiin erilaisia kiliseviä kapistuksia. Sarvet tehtiin lusikoista tai keritsimistä ja kasvot peitettiin tuohinaamarilla. Kekrittäret pukeutuivat kauttaaltaan valkoisiin vaatteisiin ja peittivät kasvonsa harsolla tai paperilla. Maailman ylösalaisin kääntymistä kuvasti myös se, että kekrinä mies saattoi pukeutua naisen vaatteisiin ja päinvastoin. Kekripukki ja kekrittäret aloittivat matkansa varhain aamulla, kiertäen talosta taloon kestitystä pyytäen. Yleensä heitä kestittiinkin runsailla antimilla tai ainakin ryypyllä. Jos ei talo tarjonnut vieraille mitään, saatettiin isäntäväkeä uhata uunin rikkomisella.

Tiedot poimittu kekri.fi sivustolta